tiistai, 19. maaliskuu 2013

Alkulämmittelyä

Jokohan kohta voisi sanoa että lähtölaskenta todelliseen koitokseen on alkanut? Alle kuukausi ja ihanakamala tehotreeni alkaa.

Olen herätellyt vanhoja salitreenejä henkiin, harmi vain että sali jossa käyn on kiinni viikonloppuisin - joten silloin täytyy keksiä jotain muuta. Sain kuitenkin uusittua salikortin, ja olenkin ahkerasti tuhlaillut sitä. Parasta on käydä salilla yksin, saa tehdä rauhassa eikä tarvitse ajatella mitään muuta kuin itse treeniä.

18628_169948059812059_429528437_n-normal

Ja parasta on se, että mulla on sellainen "personal trainer" jolle ei vaan voi eikä kehtaa sanoa että yrittäisi edes lintsata liikkumisesta. Eli jos yhtään tekee mieli luistella treenistä, viestiä menemään ja heti löytyy motivaatiota. ;)

Eteenpäin, sanoi mummo lumessa!

maanantai, 11. maaliskuu 2013

Tekosyiden selätys.

Tänä aamuna kello soi 04:00, ja aika tahmeissa merkeissä venyttelin itseni hereille. Suihkun kautta töihin, ja koko päivä oli melkoista hälinää ja juoksemista. Kauhealla kiireellä töistä lapsia hakemaan, sitten välipalaa muksuille ja kahvia itselle.

Ja sitten se iski, nimittäin se jumalaton väsymys. Keksin heti kymmenen erilaista tekosyytä miksi voisin skipata päivän liikkumiset; satoi lunta, tuuli kovasti, jalkoja särki työpäivän jälkeen, olisin ansainnut päiväunet.. Ja viho viimein - MÄ EN JAKSA.

Mutta onneksi olin sopinut Mummon kanssa jo aiemmin, että hän tulisi katsomaan hetkiseksi lapsia että pääsen liikkumaan. Siihen loppui tekosyyt, pakkohan se oli lähteä ulos. Lenkkarit jalkaan, napit korviin ja juoksemaan. Ensimmäiset kaksi kilometriä mietin vain että voiko kääntyä takaisin, jalat tuntui niin tönköiltä ja etureidet jumitti.

Mutta sitten alkoi rullata, ja loppumatka menikin ihan vilahduksessa. Eikä mieleen enää juolahtanut yhtään tekosyytä, miksi olisin jättänyt juoksun väliin.

487943_344927635616679_2034799304_n-norm

Kuva on lainattu Fitness Girls-sivustolta.

sunnuntai, 10. maaliskuu 2013

Ihanat ja kamalat kalorit.

Yksi ongelma tässä hommassa on, nimittäin ne pahuksen kalorit. Oon aina ollu vähän huono syömään, ja nyt viimeisen vuoden aikana kun pudotin painoa hurrrrrjasti - jäi vähän kidutusliekki päälle syömisissä.

Painonpudotus alkoi alkukevään lukemasta 68kg, josta alkoi todellinen "läskikamppailu". Pudotus päättyi tämän kesän järkyttäviin lukemiin 40kg, johon sain onneksi syömällä terveellisesti takaisin sen muutaman kilon. Nyt aamupaino on vakiintunut siihen 51kg:n ja 53kg:n väliin - mikä on aika sopiva pituuteen nähden. Ja ehkäpä kahden lapsen äidiksi voisin sanoa olevani jo aika sopusuhtainen, mutta tahdon niitä LIHAKSIA!

Mutta faktahan on se että sitä lihasta ei vaan mystisesti ilmaannu, vaan se on oikeanlaisen treenin ja ravinnon summa. Eli tämä tarkoittaa sitä, että mun täytyy opetella myös syömään oikein. Kova treeni ei tule olemaan mun kompastuskivi, vaan säännöllisen syömisen opetteleminen ja tarpeellisten kalorimäärien saavuttaminen.

Ihmiselle joka ei oikein osaa tai muista syödä aamupalaa, iltapalaa tai välipaloja - on ravitsemusterapeutin väläyttämä 3000kcal aika hurja määrä päivää kohden. Mutta varmaankin aika näyttää miten treenit ja syömiset loksahtavat kohdalleen. Paino ei ainakaan saa alle sen viidenkympin pudota, se on ehdoton.

Eilen riehuttiin taas ulkona (pakkasesta viis, kun vaatetta on tarpeeksi) ja luisteltiin varpaat tunnottomiksi. Siihen päälle jokapäiväinen kotona tehtävä lihaskuntojumppa.

Ja se aloituskuva, mistä tämä bikiniprojekti lähtee liikenteeseen - tulee tässä. Huoh. Vielä on matkaa siihen sixpäckiin!

20130308_122802-normal.jpg

perjantai, 8. maaliskuu 2013

Bikini Challenge 2013

Hurraa! Kohta se on täällä, helvetillinen treeni ja säntillinen elämä. En malttaisi odottaa!

Olen pikkuhiljaa herätellyt henkiin jumppakärpästä, ja mahduttanut jokaiseen päivään noin kaksi tuntia liikuntaa. Tällä hetkellä liikunta on ollut aika ulkoilupainottaista, lukuunottamatta päivittäisiä kotona tehtyjä lihaskuntoharjoituksia. Kuitenkin olen pyrkinyt siihen että liikunta olisi säännöllistä, ja ettei tekosyitä sen skippaamiseksi jäisi. Ja täytyy myöntää että olen aika ylpeä!

Eilen liikuntapäivä sisälsi aamun luistelun (1h) sekä hiihtoa luistelutyylillä (toinen 1h). Sekä pienen irroittelun lasten kanssa pulkkamäessä (45min), tosin ihan koko aikaa ei äiti pysynyt lasten perässä vaikka parhaani yritinkin.

Laitan kuvaa lähtötilanteesta kunhan saan purettua nuo otokset tuolta puhelimesta ulos. Mutta tämän hetkinen tilanne, mihin aletaan lihasta muokkaamaan ovat:

Vyötärö 59cm, Lantio 79cm, Rinnanympärys 77cm, Reisi 47cm sekä "haba" 22cm.

Ja aamupaino tänään oli 53,5kg, pituutta se 168cm.

Tästä se lähtee!

Jos joku vielä ihmettelee huuli pyöreänä että miksikö, siksi tietenkin koska:

429058_321156724660437_2042713596_n-norm

Kuva on lainattu Fitness Girls-saitilta.