Tänä aamuna kello soi 04:00, ja aika tahmeissa merkeissä venyttelin itseni hereille. Suihkun kautta töihin, ja koko päivä oli melkoista hälinää ja juoksemista. Kauhealla kiireellä töistä lapsia hakemaan, sitten välipalaa muksuille ja kahvia itselle.

Ja sitten se iski, nimittäin se jumalaton väsymys. Keksin heti kymmenen erilaista tekosyytä miksi voisin skipata päivän liikkumiset; satoi lunta, tuuli kovasti, jalkoja särki työpäivän jälkeen, olisin ansainnut päiväunet.. Ja viho viimein - MÄ EN JAKSA.

Mutta onneksi olin sopinut Mummon kanssa jo aiemmin, että hän tulisi katsomaan hetkiseksi lapsia että pääsen liikkumaan. Siihen loppui tekosyyt, pakkohan se oli lähteä ulos. Lenkkarit jalkaan, napit korviin ja juoksemaan. Ensimmäiset kaksi kilometriä mietin vain että voiko kääntyä takaisin, jalat tuntui niin tönköiltä ja etureidet jumitti.

Mutta sitten alkoi rullata, ja loppumatka menikin ihan vilahduksessa. Eikä mieleen enää juolahtanut yhtään tekosyytä, miksi olisin jättänyt juoksun väliin.

Kuva on lainattu Fitness Girls-sivustolta.